sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
perjantai 17. heinäkuuta 2015
Montako uimapukua tarvitaan kahdelle?
Tyttöjen vanhat uikkarit vetelivät viimeisiään, piti siis tehdä uudet. Eurokankaasta bongattiin kivoja kankaita: värikästä kuviollista, pinkkiä ja vihreää. Niitä oli tarkoitus yhdistellä eri tavoin.
Toisen tytön kirjava-pinkki onnistui hyvin, mutta vihreä kangas oli virhevalinta: kastuessaan se vaihtoi väriä ja imeytyi ihoon kiinni. (Vihreä uikkari näkyy ylläolevan kuvan oikeassa laidassa.)
Siksi piti tehdä vielä kolmas uikkari: näin tuli positiivi ja negatiivi. Ja täytyy sanoa, lopputulos on parempi näin. Tyttökaksikko pinkeissä uimapuvuissa ja pinkeissä uimalaseissa näytti aika hurmaavalta Kumpulan maauimalan turkooseissa altaissa (valitettavasti siellä ei saa kuvata)!
torstai 16. heinäkuuta 2015
Shortsiprojekti
Surkeassa kesässä on puolensa: sen sijaan, että olisimme löhöilleet rannoilla olemme siivonneet, ommelleet, hankkiutuneet eroon tavarasta. Tämä shortsiprojekti liittyy kesään, mutta myös eroon turhasta tavarasta -hankkeeseen.
Punaiset shortsit on tehty vuosia hautuneesta jämäkankaasta. Hyvä että päästiin siitä eroon, ja hyvä että tyttö, joka valitti että kaikki shortsit ovat pieniä, sai uudet käyttökelpoiset shortsit.
Toisella tytöllä oli kaapissaan serkkupojalta saatuja vanhoja shortseja. Niitä ei kuulemma voi käyttää, kun ne ovat tylsiä. Näin tuunattiin maastokuvioiset shortsit pitsinauhalla ja kukkakoristeella kelvollisiksi.
Hyvää huonoa kesää vaan kaikille!
maanantai 13. heinäkuuta 2015
Luova loma
Loma alkoi käynnillä kangaskaupassa. Ja sateisina lomapäivinä myös siivotaan ja pengotaan vanhoja kangasvarastoja. Olisihan se tietysti kivaa, jos koko ajan paistaisi ja porottaisi, mutta puolensa tässäkin...
Tytölle huppari - tuli niin ihana, että pitänee tehdä itsellekin:-)
Tytölle huppari - tuli niin ihana, että pitänee tehdä itsellekin:-)
Peukku tälle!
perjantai 10. heinäkuuta 2015
Keltaisen kaikki värit
Tyttö valitsi paitakankaan itse. Ja hienohan siitä tuli (ja mieluinen), vaikka äiti meinasi ensin olla eri mieltä.
Pakollinen kesäkuva: kesän ensimmäinen mansikkakakku: oman maan mansikoista ja tyttöjen tekemä!
torstai 2. heinäkuuta 2015
Muistojen laukku
Kiiltelevä musta käsilaukku. Mistä se on tehty?
Pinkki vuori ja kännykkätaskukin...Sopii olalle tai ovenkahvaan...
Mukaan on virkattu muistoja: esiintyminen 6.6.96. Minä muistan mikä tämä esiintyminen oli!
tiistai 23. kesäkuuta 2015
Villatakki Suomen kesään
Nyt taisi kyllä olla ajoitus kohdallaan: kyllä tässä Suomen kesässä tarvitaan villatakkia!
Ei ollut kuin neljä "täydellistä" nappia. Viides piti sitten improvisoida. Ehkä vaihdan napit sitten joskus, kun löydän viisi täydellistä nappia.
Verkkoyhteys kunnossa...
Kyllä tämä villatakki on kaunis sovitusnuken päällä. Ongelma vaan on, että sovitusnukke on vähän hoikempi kuin minä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)