Kun kangas on leikattu, sitä ei enää ehjäksi saa. Mutta kun lanka on taivuteltu silmukoiksi, voi sen aina purkaa ja virkata tai neuloa uudestaan. Ehkä solmujen määrä vähän lisääntyy, mutta muuten neule- ja virkkaustöiden olemassaolo on aika epästabiilia.
Eli olen nyt päätynyt purkamaan vanhoja töitä. Toivottavasti langat pääsevät toisella kierroksella paremmin täyttämään tehtävänsä.
Ensin päätin purkaa toooosi vanhan neuleen. Olen tehnyt sen joskus kouluikäisenä (design omasta päästä jo silloin). Malliltaan ja ulkonäöltään se olisi minua vielä miellyttänyt, mutta en voinut käyttää sitä materiaalin takia. Lanka on jotain keinokuitua tai sekoitetta ja vaate oli tosi hiostava. Saa nähdä mitä langasta voin tehdä vai voinko mitään. Ehkä joku harva pitsivirkkaus, niin sitten ei hiosta.
Tämän jakun purkamisella olen uhkaillut jo jonkun aikaa. Nyt päätin sen toteuttaa. Tarkoitus on tehdä sama uusiksi, mutta vähän huolellisemmin mitoitettuna. Eipä tule aika pitkäksi tällä menetelmällä;-).
Myös tämä on purku-uhan alla:
Ai niin, ja sitten ei ole enää pakko katsoa, siis Pakko tanssia -ohjelmaa. Eipä ole enää tanssin hurmasta jäljellä kuin huutoa ja rahan palvontaa viihteen pyhätössä. Tuomarit puhuivat typeryyksiä, ohjaaja ei ollut kiinnostunut tanssista ja kaikki tanssijat kärsivät. Nyt oli pakko tanssia, kun oli "nimi laitettu paperiin". Persoonallisuudesta ja tanssin riemusta ei ollut jäljellä mitään. Pettymys on suuri:(