Tuskaa

Voisiko joku suositella mulle uutta harrastusta? Postimerkkeilyä tai sauvakävelyä tai muuta sopivaa. Tämä käsityöharrastus nimittäin ei ole oikein tuottanut tyydytystä viime aikoina. Kaikki tekeminen on ollut niin tuskaa. Kaikki mahdollinen menee pieleen. Visioni ovat joko surkeita tai toteutus ei vastaa näkemystä. Valmista ei synny. Mikään ei istu päällä. Valokuvat eivät onnistu. Blääh!

No, tässä pari esimerkkiä, mitä olen yrittänyt. Ensin oli kaksi mystisesti pieneksi jäänyttä villapaitaa. Tarkoitus oli uusiokäyttää nämä jotenkin, saada niistä vähän "isompi" ja pukevampi vaate aikaiseksi. Aikani mallailin kylppärin peilin edessä ja ajatus risteilevästä etumustasta näytti hyvältä. Toteutus oli vaikea, lopputulos ei ole kovin pukeva ja liivin valokuvaus oli ihan mahdotonta. Arvioikaa itse! Lohdutuspalkintona toisesta villapaidasta sain kaulurin. Se lienee pukeva ja lämmittävä. Kummastakin neuleesta jäivät vielä hihansuut käyttämättä. Jos löydän hyvää kangasta, voisin tehdä jonkun viittamaisen tunikan, mihin saisin näistä jämistä hihat. Joo, voisin ja voisin. Tuskin toteutuu tai onnistuu.






Toinen tuskaa tuottanut työmaa: housut paksuhkosta, hauskanvärisestä (epävärisestä) satiinista. Näiden ompelussa kaikki mahdollinen meni pieleen. En listaa kaikkea, mutta yksi esimerkki: Housut ovat muuten valmiit, mutta napinläpi pitää leikata auki. Yleensä avaan napinläven ratkojalla, mutta nyt jostain syystä otin käteeni teräväkärkiset sakset. No niinhän siinä kävi, että sakset katkoivat napinläven tikit! Valmiit housut eivät näytä jalassa miltään. Kangas on sellaista että se näyttää ryppyiseltä vaikka ei sitä ole. Housut ovat siis älyttömän epäsiistin näköiset. Tätä ongelmaa yritin korjata sillä että kavensin housuja: mitä vähemmän kangasta sitä vähemmän ryppyjä. Tämä ehkä auttoi vähän. Mutta tuskaan ja työmäärään nähden lopputulos on vaatimaton (tämä kuulosti ihan Jorma Uotisen tanssituomaroinnilta...). Ja edelleen valokuvaus oli ihan mahdotonta, siksi housut ovat päiväpeitolla, eivätkä jalassa.



Taidan vastaisuudessa keskittyä työn tekoon. Hyvää yötä!

Polvisieni

Jollain voi olla jalkasieni, mutta meilläpä on polvisieni. Saimme serkuilta vanhat housut, muuten hyvät, mutta polvessa reikä. Sienellä paikkasin sen.

Tässä pitäisi varmaan pohtia ja filosofoida, miksi mitään uutta ei synny. No ei synny ei. Meneillään on yksi iso työ, jonka valmistuminen kestää ja kestää. Ja sitten toisaalta epämääräinen määrä epämääräisiä ideoita, jotka eivät ihan ole vielä toteuttamiskelpoisia. Ja voi olla että työnteolla on jotain vaikutusta tähän (tappaa luovuuden...?)

Turkoosiriippuvuus

Minusta on tullut ihan riippuvainen turkoosista. Yritän sitä tunkea joka paikkaan ja yhdistää kaikkiin väreihin. Lempiyhdistelmäni on turkoosi erilaisten vihreiden kanssa. Tämä riippuvuus johtuu ehkä silmälaseistani: niissä on ruskeaa ja turkoosia.

No, nyt piti turkoosia lisätä hillittyyn harmaaseen raitaneulokseen: tunika jossa käsin neulotut (vähän liian paksut) listat ja valkoisia ja turkooseja ketjusilmukkakukkia (ja omituisia, mutta tarkoituksella tehtyjä vekkejä). Luonnossa nuo helmet ja uuden tunikan listat ovat lähempänä toisiaan - siis turkoosin asteeltaan...



Lopuksi vielä nolo tunnustus: näin pitkään olen onnistunut pitämään blogia, ja vasta nyt tajusin kuinka kuvia otetaan "peilin kautta" (nolotus...). No, peilikuvaan pääsi raitaneuloksen jämäpalasta tehty huivi. (Pitäisikö tähänkin lisätä jotain turkoosia? Tai ainakin jotain...)

Lepakkohihat alakoululaisen kaavoitusmenetelmällä

Olin ostanut Eurokankaasta palan villakangasta, joka ehdottomasti halusi päästä lepakkohihatakiksi. Eikä sitten kun tekemään. Näin se tapahtuu:
1. Kaivetaan kaavoituksen oppikirja ja muistiinpanot, viivottimet, mittanauhat ym. ym.
2. Lasketaan, mitataan, piirretään, tuskaillaan, hermostutaan, todetaan että ei onnistu - siis visioni toteuttaminen virallisia oppeja noudattaen
3. Heitetään kirjat ja teoriat nurkkaan.
4. Kutsutaan lapset paikalle (alle alakouluikäiset) ja annetaan heille punaiset kynät käteen
5. Levitetään kaavapaperi lattialle ja käydään makaamaan sen päälle
6. Lapset piirtävät ääriviivat
7. Ääriviivojen mukaan, vähäsen viivotinta ja mittanauhaa käyttäen, piirretään kaava

Kyllähän se näinkin onnistuu. En suosittele kovin istuvan vaatteen kaavoitusta tällä menetelmällä!

Jep, kaavoitus onnistui, mutta muita haasteita oli edessä. Totesin että kangaspala oli liian pieni - pitää säätää. Ensin pilkottiin kaavoja osiin. Sitten todettiin että tarvitaan jotain toista kangasta jatkoksi. Mutta ei se mitään, Eurokankaasta löytyi sitten mustaa villakangasta jatkoksi. Mutta kaiken tämän säheltämisen päätteeksi olin jo luopunut laadukkaasta toteutuksesta. Meni ompelukin sitten säätämiseksi ja säheltämiseksi.

Mutta kaikkien näiden vaiheiden jälkeen täytyy sanoa että takista tuli ihan hieno. Ei täydellinen mutta hieno. Näin haluaisin kannustaa kaikkia kaavoitus- ja muihin kokeiluihin. Näin saadaan luova lopputulos: eipä ole kellään muulla samanlaista.

Ja tässä siis valmis takki:

Pienestä isommaksi

Nyt on ollut työlistalla liian pienen kasvatusta. Ensinnäkin minua jäi valtavasti harmittamaan muutama postaus sitten esittelemäni farkkutakit. Tietysti siitäkin syystä, ettei niille ole kovasti käyttöä, mutta erityisesti koska toinen niistä oli käyttäjälleen liian lyhyt. Iriksellä on ihan valtavan pitkä selkä, ja "tavallisella" mitoituksella tehdyt yläosat näyttävät onnettomilta. Mietin siis pääni puhki, mitä farkkutakille voisi tehdä. Kangas oli loppu, somistekangasta ehkä olisi vielä saanut lisää, mutta mielestäni sillä jatkaminen olisi pilannut ulkonäön. Näin siis päädyin isännän shortsityömaalta jääneen kankaan käyttöön: tein takkiin "vyötärönauhan" vyönlenkkeineen. Tämä oli ihan näppärä ratkaisu - tosin ehkä vielä säädän vähän.



Piti oikein kaivella vanhempia postauksia: milloin olin nämä housut tehnyt? Löysinpäs, helmikuussa 2010. No, nyt ne olivat vähemmän tyylikkäät, kun eivät yltäneet enää kuin nilkkoihin. Kangas on kuitenkin niin ihanaa ja housut muuten vielä sopivat hyvin, että päätin vähän jatkaa niitä. Siihen tarkoitukseen käytin yhden pieneksi jääneen paidan (ja tulin tuhonneeksi toisen paidan siinä sivussa, mutta se onkin toinen tarina...).

Tällainen on lopputulos:

Uudet takit lempikeinussa

Sattui Eurokankaassa käteen aivan ihana palakangas. Kauniit värit, hyvän tuntuinen laatu ja lisäksi pintakäsittely: työille syystakeiksi. Tai no, ensin ajattelin tehdä vain yhden takin. Näytti siltä että kangas ei riitä, tai ehkä riittäisi takin lisäksi housuiksi. Mutta kun rupesin kaavoja sovittelemaan, niin kyllä siitä suuren taiteilun jälkeen kaksi takkia näytti tulevan. Taiteilua vaati toisen tytön pitkä selkä. Kaksi pienempää takkia olisi tullut ilman ongelmia, mutta kun toisesta piti saada pidempi... Aivojumpan ja jatkopaloiksi kelpaavien tilkkujen kaivelun jälkeen homma onnistui. Eikä jäänyt kovin paljon hukkapaloja tällä kertaa.

Kuvat on otettu iltahämärissä tyttöjen lempikeinussa leikkipuistossa. Heikkojen valaistusolosuhteiden takia värit eivät ihan pääse oikeuksiinsa.





Pitääpä toivottaa hyvää syksyä. Tuntuu oikeastaan ihan hyvältä, kun hämärtää ja viilenee. Ihana kesä on paketissa, syksyn puuhat vielä kesken ja talven villasukkakelejä odotellaan.

Ruttukrymppy ja uimalasit

Tein tytöille raitatunikat. Neidit eivät olleet ollenkaan poseeraustuulella, joten hienot tunikat eivät oikein pääse oikeuksiinsa. Aplikoin vähän sydämiä ja tikkasin kiemurakuvioita. Ompelukoneen säädöt eivät olleet alusta asti ihan kohdallaan, mutta enpä anna sen haitata. Helmaan tein hassun "ruttukrympyn". Ihan hauska efekti, vaikka ei se ihan niin hieno ole kuin ajattelin. Itse asiassa olisin halunnut tehdä helmasta vähän pitemmän, mutta kangasta oli rajallinen määrä.






Alkukesästä tein yhden vihreän huputtoman hupparin. Nyt tein sille kaverin. Tässä valokuvamalli ei suinkaan esitä rokkaria vaan suunnittelee uimakouluun lähtöä!


Itselleni tein vielä yhden pitkähihaisen trikoopaidan.