maanantai 7. maaliskuuta 2011

Krokotiili, sammakot, lammikko, osmankäämit, kärpänen

No valmistuipa omaltakin työmaalta jotain:

Miten se nälkä kasvaa syödessä. Löysin kivan raitakankaan ja sattumalta väriin sopivan yksivärisen. Aluksi ajattelin vain yhdistellä näitä kahta kangasta. Sitten piti ideoida applikaatioita. Jostain syystä mielessä pyöri villiintynyt viidakko; päädyin kuitenkin krokotiiliin ja sammakoihin. Siis päädyin krokotiiliin ja sammakoihin ja lammikkoon ja osmankäämeihin ja kärpäseen. Tuo sammakkoaihe rupesi elämään ihan omaa eläämäänsä...




Näitä paitoja oli hauska tehdä. Itse asiassa oli toooosi ihanaa saada ommella lähes rauhassa. Tytöt on vesirokossa, mutta tauti on niin lievä, että ei se juuri haittaa normaalia elämää. Paitsi että tytöt eivät voi mennä päiväkotiin ja minä en voi mennä töihin, näin siis oli mahtava tilaisuus surrutella. No, paitoja oli hauska tehdä, lopputulos ei ole kuitenkaan niin hyvä kuin kuvittelin. Kaavan kehitin ihan omasta päästä, ehkä siinäkin on jotakin vikaa. Ehkä nuo kaksi kangasta eivät olleetkaan parhaat mahdolliset kumppanit. Ja ehkä nuo kuvat olisi kuitenkin pitänyt laittaa jonnekin "etusivulle". No, en valita enempää. Käytettyä näitä varmasti tulee!








Siinä oli kuitenkin mun käsityötauko. Tyttöjen isä jää huomenna kotiin ja tarvittaessa mummo on tyttöjen kanssa loppuviikon. Huomenna menen kurssille, ja ties koska taas ehdin käsitöiden ääreen. Siihen asti aurinkoista kevättä!

3 kommenttia: