maanantai 20. syyskuuta 2010

Viherkasvitarinoita

En ole varsinaisesti viherpeukalo, mutta kodin viherkasvien suhteen olen kärsivällinen. Sillä reseptillä ne sitten kai säilyvät hengissä ja lisääntyvätkin. Eli aina silloin tällöin keksin ruveta jakamaan kasveja ja usein jakaminen onnistuukin. Ja koska en malta mitään heittää menemään, tästä seuraa, että meillä on jo kasveja enemmän kuin meille mahtuisi. Sitä paitsi olisi välillä kiva saada uusiakin kasveja... Eli meillä on positiivinen vihreä ongelma. Mihin laittaa kolmannet ja neljännet kasviyksilöt?

Tässä esittelen teille kasveja, joita voisin lahjoittaa / vaihtaa / myydä ruukun hinnalla tms.

Tässä posliinikukka. Posliinikukkia olen saanut kahdeltakin henkilöltä. Vuosia vuosia sitten työkaverini Lilja (sittemmin edesmennyt) antoi posliinikukkasen pistokkaita. Toiset posliinikukkasen oksat sain mieheni isän vaimokkeelta, Satulta. Nyt en enää tiedä, kummasta kasvista nämä oksat ovat, mutta hyvin ovat lähteneet kasvamaan.


Tämä on pitsi-itulehti (muistankohan nimen oikein?). Sen olen sanut alakerran naapurilta. Meillä on lähes samanikäisiä lapsia, ja olemme paljon harrastaneet tavaran (ja ruuan) vaihtoa.


Banaani. Olimme juuri ruvenneet seurustelemaan mieheni kanssa. Hänellä oli syntymäpäivä ja olin menossa hänen kämpälleen syömään. Ajattelin viedä jotakin: viherkasvi poikamiehen kämppään tuntui sopivalta. Stokkalla oli banaani tarjouksessa. Banaani on lisääntynyt moneksi yksilöksi ja me olemme edelleen yhdessä (ja mekin olemme lisääntyneet).


Tämä on pylvästyräkki. Pylvästyräkin "kantaäiti" on ollut minulla niin kauan, että en enää alkuunkaan muista, mistä se on peräisin. Mutta tästä hyvin joutaa useampikin pätkä juurrutettavaksi. Tai jos joku haluaa, niin tämän koko kasvinkin saa.


Keväällä nypin yhdestä paprikasta siemenet ja kätkin ne multaan. Ne tietysti kaikki itivät ja nyt on ongelma paprikakasvustojen kanssa. Osan niistä vein ulos kasvimaalle, mutta sisälle jäi vielä ihan liian monta. Tämän sisar jo tekee hedelmää...

1 kommentti:

  1. Täältähän löytyy vaikka mitä kivaa!
    Sain juuri tänään kaksi uutta kasvin alkua viereisen toimiston kavereilta, jotka ovat sulkemassa putiikkia ja etsimässä koteja monelle kasville, joita ovat hoitaneet vuosikausia. Miten haikeaa. Siellä oli oikea viidakko! Nyt tarvittais vain iso ikkuna oikealla puolella huushollia...

    VastaaPoista