Olen vähän yritellyt toisenlaistakin paastoa (tosin aika huonolla menestyksellä). Ei, en ole oikeasti paastoamassa, syön muuten ihan normaalisti, mutta yritän hillitä kahvinjuontia ja siihen kiinteästi liittyvää herkkujen syöntiä.
Tämä tapa alkoi silloin kun tytöt olivat pieniä: rupesin aina iltapäivisin tyttöjen päiväunien aikaan palkitsemaan itseni kahvilla ja jollain herkulla - kakkupalalla tai viinerillä tms. Ennen en juonut kahvia juuri yhtään, tai ihan satunnaisesti. Mutta tuosta iltapäiväpalkitsemisesta tapa jäi pahasti päälle, ja siitä on tosi vaikea päästä eroon. Ongelmaa pahentaa vielä se, että työpaikallani on noita herkkuja hyvin helposti tarjolla: työpaikalla on kahvila. Asiakaskahvila kai se on ensisijaisesti, mutta saa siellä henkilökuntakin käydä.
Nyt siis yritän hakea päivärytmiä ja elämäntapaa, johon päivittäinen kahvittelu ei kuuluisi. Minusta tämä pahe sinänsä ei ole kovin paha, enkä niinkään painon tai rahanmenon takia tätä tapaa sure. Mutta se, minkä olen tämän tavan myötä menettänyt, on kyky nauttia niistä kahvihetkistä. Kun tästä herkkuhetkestä on tullut päivittäinen tapa, se ei tunnu miltään. En enää esim. nauti torikahveista tai hakeudu kaupungilla käydessäni jonnekin hyvään kahvilaan. Se ei enää tuota samaa nautintoa - ja sen myötä elämä on muuttunut latteammaksi (eikä siis lattemmaksi:-)).
Kovin hyvin vieroitukseni ei edisty, mutta ehkä tässä pitää kiiruhtaa hitaasti. Jokainen väliin jätetty kahvitauko on askel eteenpäin (tai siis taaksepäin). Mutta pelkään vaan että lähtötilanteen savuttamiseen menee tosi pitkä aika. Siihen että voin taas nauttia satunnaisista kahvilakäynneistä.
No, tästä pitää nyt vähän laajentaa perspektiiviä. Ajattelen että tämä sama mekanismi pätee kaikkeen ihmiselämässä - no, ei ehkä ihan kaikkeen (tätä voisi ehkä miettiä jossain muussa yhteydessä tarkemmin). Mutta koko ihmiskunta on kärsimässä pahemman kerran tästä samasta ilmiöstä: mikään ei tunnu enää miltään, kun kaikkea on yllinkyllin tarjolla. Nyt useimmat ratkaisevat tämän sillä että kaikkea pitää saada vaan lisää ja lisää. Mutta olisiko kuitenkin fiksumpaa yrittää paastota ja hakea sitä kautta tuntumaa ihmisenä olemiseen ja elämästä nauttimiseen?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti