Olen jäänyt koukkuun tv-ohjelmaan. Se on aika yllättävää, koska meillä ei ole telkkaria. Mutta netistähän noita näkee. Siis Pakko tanssia on ihan pakko katsoa. Ja moneen kertaan. Huh, huh. Onpa iloittelua, tanssin riemua, laaja kirjo eri tanssilajeja, eri ikäisiä tanssijoita, erilaisia tanssijoita, taitoa, lahjakkuutta, energiaa, luovuutta, hulluutta, esiintymisviettiä. Ja vähän kahelit tuomarit. Saanan tunsin kun hän oli varsamainen teinityttö, mutta meni ja voitti suomenmestaruuden kuitenkin. Jollain Sami Saikkosen tunnillakin olen muuten joskus ollut... Mutta jos joku ei ole tähän mennessä katsonut Pakko tanssia -ohjelmaa, niin nyt heti katsomaan. Mitään menetettävää ei ole!
Aina ohjelman katsottuani haikeana muistelen tanssimista. Oma tanssini on pahasti jäänyt perheen perustamisen jälkeen. Ja itse asiassa tätä ohjelmaani katsottuani minulle tuli sellainen olo, että kilpatanssi on jotenkin "vajaavainen tanssilaji". En osaisi kuvitella tuonne ohjelmaan kilpatanssijoita esiintymään, en ainakaan niin että esitys sinne sopisi eikä olisi nolo. Tai sitten esiintyjien pitäisi olla ammattilaisten maailmanmestareita. Kilpatanssista siis puuttuu joku ulottuvuus - ehkä se kilpapainotteisuus ja sitä kautta kanonisointi on vienyt tanssilajilta katu-uskottavuuden. Mutta minäkin haluan tanssia! En vielä tiedä mitä, miten, missä. Nyt mun tanssit on leikkipuistossa tai luisteluradan reunalla, kun olen tyttöjen kanssa ulkona. Siellä voin kyllä vähän kerätä hitaita katseita...
Palataanpa takaisin blogini teemaan ja tunnelmaan: Tanssi on mahtava taiteenlaji, koska se ei tuota mitään turhaa tavaraa tai jätettä. Olen vannoutunut hyötyliikunnan kannattaja. Työmatkakävely ja -pyöräily, kasvimaan hoito ja lasten kanssa ulkoilu ovat kannattettavaa hyötyliikuntaa. Mutta lasken myös tanssin hyötyliikunnaksi;-). Haitallista tanssissa on tietysti se että sitä tehdään sisätiloissa ja tanssiharrastus vaatii tilavat salit ja sileät lattia. Valoista ja peileistäkin voi olla hyötyä. Mutta kyllähän näillä leveyspiireillä sisätiloja ja valoja tarvitaan joka tapauksessa, joten melko kevein mielin pystyn antamaan synninpäästön tanssille. Ja tästäkin syystä haikailen tanssin perään ja tunnen kateutta tanssijoita kohtaan. Teidän moraalipohdintanne ovat paljon helpompia kuin käsityöpakkoisen.
Voisinko soveltaa itseeni tanssiohjelman nimeä: Pakko tehdä käsitöitä? Tarkoittaen, että älä pyristele vastaan vaan tee sitä, mihin sinulla on intoa ja taitoa. Jos vaan teen sitä mitä minun on pakko tehdä, paljastaako tekeminen minulle oikeutuksensa myöhemmin? Olen yrittänyt miettiä, että miten kuvataiteilijat kokevat oman työnsä? Heillä täytyy olla sama dilemma, mutta jos olet taiteilijaksi ryhtynyt, niin joku sisäinen pakko on voimakkaampi kuin vastustavat voimat.
Mutta sitten joudun vielä kysymään: Miten tämä eroaa siitä "jos on pakko päästä kaksi kertaa vuodessa kaukolomalle" tai "jos on pakko potkia mummoja perjantai-iltaisin"? Please, moraaliasiantuntijat, vastatkaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti