maanantai 25. tammikuuta 2010

Sekalaista ja sekalaisempaa!

Hakaniemen tori ja halli ovat lempipaikkojani ja sieltä kannan suuren osan meidän perheen ruoista. Torilla on yksi hedelmäkauppias, jonka kanssa aina käymme pitkiä maailmanparannuskeskusteluita kaupan teon ohessa. Ja kaupan teon ohessa hän on myös ihaillut kangaskassejani ja -pussejani. "Nämäpä on käteviä. Mistä näitä saa?", kysyi kauppias. No minähän sitten lupasin niitä hänelle ommella, hän voi sitten myydä niitä omille asiakkailleen.

Keräilin kirpputoireilta vanhoja valoverhoja ja näytekangaspaloja. Materiaalit ovat siis edullisia ja myöskin ekologisia. Ja hauskannäköisiähän niistä kasseista tulee, vaikka ensin tuo ruskeakukallinen valoverho vähän arveluttikin.

Tämä projekti jatkunee sitä mukaa viitsin/ehdin/löydän sopivia kankaita.




Muita käsitöitä ei sitten olekaan tullut tehtyä. Eipäs kun neuloin pari ranteenlämmitintä. Tietokoneella istuessa hiirikäden ranne aina palelee, joten neuloin ensin yhden itselleni. Sitten miehenikin halusi samanlaisen. Ajattelin, että jos hän vie sen töihin, saan "tilauksia" lisääkin. Miehen ranteenlämmitin on kyllä pysynyt vielä kotona, eikä niitä ole tarvinnut tehtailla enempää...

Ja ihan muuta asiaa: sain kutsun työpaikkahaastatteluun! Vaikkei työpaikkaa irtoaisikaan, niin jo haastatteluun pääseminen kohottaa mielialaa ja itsetuntoa kummasti.

Ja vielä kolmas asia: minulla on treenitanssipari. Jussilla on myös pienet lapset, sen lisäksi hän on töissä ja tekee väitöskirjaa. Treenit siis kerran viikossa. Mutta sehän sopii minullekin hyvin. Välillä tässä mietin, että miksi ihmeessä minun pitää tuosta tanssista hössöttää. Enkö voisi vaan unohtaa koko jutun ja katsoa vaikka kymmenen vuoden päästä uudestaan. Mutta totesin, että ei sitä voi noin vaan jättää - kun ajattelen sitä suunnilleen yhtä usein kuin miehet seksiä!

Että sellaista!

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Vihdoinkin valmistui...


...jo joskus syksyllä aloittamani neuleliivi. Langanpäiden päättely ja kaikenlainen viimeistely ei ole lempipuuhaani. Ja varsinkin, kun työtä aloittaessani en ole tarkkaan suunnitellut mallia, tulee lopussa yllätyksiä tai hankaluuksia. Nytkin jouduin pitkään pohtimaan, miten liivin kiinnitän: napit vai nauhat vai ompelenko sen koknaan kiinni? No tällainen siitä tuli. Olisi ehkä kannattanut suunnitella vähän paremmin. Tämä vähän turhaan korostaa vatsaani, joka vieläkin luulee, että siellä on kaksoset!

Langat tähän liiviin löytyivät taas kerran Vihreästä Vyyhdistä Hakaniemestä.

Nyt ei sitten olekaan vähään aikaan tiedossa uusia käsitöitä. Inspiraatio on kateissa eikä ole paljon materiaalejakaan. (Vai ei ole vai! Kaapit pursuavat kankaita ja uusiokäyttöön sopivia tekstiilejä.)

Katsotaan mitä seuraavaksi keksin. Nyt aikomukseni on taas panostaa työnhakuun, opiskeluun, uran (siis minkä?) kehittämiseen. Ehkä kerron siitä jotakin seuraavaksi. Tai jos vaikka tanssista olisi uutta kerrottavaa...