torstai 21. helmikuuta 2013

Kotifilosofi pohtii

Vietän tässä hiihtoloman iltoja yksin kotona. Lapset ja mies ovat mummolassa, ja minä jäin kotiin. No, päivät menevät töissä - ja menisivät illatkin. Mutta kun minä tykkään rauhallisista koti-illoista... Minulla olisi vaikka kuinka paljon tekemistä, enkä varmasti saa tehtyä kuin murto-osan. Aika ei siis tule pitkäksi!

Minusta siis kotona olo on kaikkein parasta. Yksinkin, mutta tietysti erityisesti perheen kanssa. Saa olla rauhassa ilman kiirettä, saa nauttia toisten seurasta, elää ihan tavallista arkea ja tehdä niitä omia arjen asioita. Tätä elämä minusta juuri on, hyvän arjen tekemistä - ja tietysti sen katkaisemista joskus juhlalla.

Erityisesti työpaikalla olen kuunnellut ihmeissäni aivan vastakkaista villitystä: ”Joo, pidin pitkän viikonlopun ja olin Berliinissä - kun ei tässä nyt ehdi pitempää lomaa viettämään” todettiin puhelinkeskustelussa maisamakonttorissa. Tai ”Vie lapset vaikka ruotsinlaivalle, jos et muuta keksi”, opasti äiti lastensa isää. ”Nyt on pakko saada lomaa. Varasin kymmenen päivän matkan Thaimaaseen”, kertoi stressantunut työkaveri. Minulta kollega kysyi, että milloin sinulla on loma. Kun vastasin että tässähän olen sitä lomaa pitänyt, viimeviikollakin, niin sain osakseni silmienpyörittelyä ja ihmettelyä (joka siis tarkoitti että oletko joku luuseri, kun et matkusta sinne ”Thaimaaseen”, Vietnamiin tai Meksikoon).

Siis ensinnäkin mihin Thaimaaseen? Vievätkö ihmiset lapsensa puuhamaaseenkin?!

Ja toisekseen, eikö loma ole loma, jos ei matkusta jonnekin.

Mutta pääasia tässä on se, että eikö kukaan enää viihdy kotona? Miksi on pakko päästä pois? Milloin sitten eletään sitä omaa elämää jos aina pitää järjestää jotain poikkeuksellista. Kuka silloin oikein on? Mihin kuuluu? Ja mitä lapset oppivat elämästä tällä menolla?

Siivous ostetaan siivoojalta. Ruoka ostetaan valmiina. Vaatteet ostetaan valmiina. Lapsille ostetaan hoito, kasvatus ja ajanviete, vanhuksille vain hoito. Vakuutus kattaa kaiken muun, mihin ei osannut varautua. Ja elämä ostetaan matkatoimistosta. Mihin ihmistä itseään enää tarvitaan? Mikä on elämän tarkoitus?

Tällaisia pohtii keittiöfilosofi (tai paremminkin kotifilosofi)...

Ai niin, tästä jäi nyt ekologinen ulottuvuus kokonaan käsittelemättä. Selvää on että jatkuva turha matkustelu on ekologisesti täysin kestämätöntä! Mutta siitä ehkä joku toinen kerta lisää...

Vielä vähän välipalaa: piti tehdä tarte tatin:
Mutta siitä tulikin pelkkä "tarte"

lauantai 16. helmikuuta 2013

Sukkahousukolumni

Paaston kunniaksi viihdytän teitä pari vuotta sitten kirjoittamallani sukkahousukolumnilla. Sitä ei ole julkaistu missään, mutta se on kiertänyt joitakin sisäpiirejä...

Sukkahoususalaliittoteorioita
Naistenlehdissä vähän väliä joku julkisuuden naishenkilö kehuu suhdettaan sukkahousuihin. Sukkahousujen tyylikkyyttä ja naisellisuutta ihaillaan, kerrotaan lempimerkit ja lempivärit, mainitaan, minkä sukkaliikkeen kanta-asiakas kukin on. Minun täytyy tehdä päinvastainen tunnustus: inhoan sukkahousuja.

Nuorena opiskelijatyttönä olin menossa edustamaan omaa opiskelijayhteisöäni toisen korkeakoulun opiskelijajuhliin. Minulla oli kirkkaanpunainen kotelomekko ja tarkkaan sävynmukaan valitut sukkahousut. Tiedossa oli siis tyylikästä edustusta ja hauskat opiskelijajuhlat. Juhlapaikan edessä taksista noustessani sääreni tahriintui pölyyn. Kun huiskaisin häiritsevän pölyhiukkasen pois, räts, silmäpako ilmestyi punaisiin sukkahousuihin. Eipä muuta kuin ostamaan uudet sukkahousut R-kioskilta: valikoimasta löytyivät mustat. Se siitä eleganssista. Ja tästä alkoi sukkahousuvihanpitoni.

Sukkahousut ovat salaliitto naisia vastaan: Sukkahousut ovat epämukavat, ne kiristävät ja kiertävät, ne on hankala pukea (ja riisua!) ja ne kutittavat. Suostuisiko mies ikimaailmassa käyttämään sukkahousuja? No joo, poikkeukselliset miehet poikkeustilanteissa ehkä, mutta joka päivä, osana arkipukeutumista. Ei taatusti! Olen lisäksi vakuuttunut että sukkahousukauppiailla ja Actimel-tehtailijoilla on salaliitto. Eihän kenenkään vatsaa turvottaisi, jos sukkahousut eivät kiristäisi ja puristaisi.

Ja sukkahousutehtailijoilla on toinenkin salaliitto naisia vastaan: nykyaikana olisi teknisesti mahdollista tehdä purkaantumattomia, kestäviä sukkahousuja, mutta sittenhän kukaan ei enää ostaisi sukkahousuja. Sukkahousut ovat kalliita ja käytännöllisesti katsoen kertakäyttöisiä. Siksi naisen 80 sentistä noin 60 menee sukkahousuihin. Näin miehen euro on naisen 20 senttiä. Ja kertakäyttöisyydestä johtuen sukkahousut ovat ekologinen katastrofi. Onko joku nähnyt viime aikoina silkkisukkia? Pöh, keinokuidusta ne tehdään. Ne ovat maatumattomia, ja siksi kaikki maailman kaatopaikoille päätyneet nylon-sukkahousut vieläkin lojuvat siellä. Miettikää sitä rikkinäisten sukkahousujen vuorta - huh, puistattaa! Tietysti jätesukkahousuihin on sitoutunut paljon hiiltä. Voisivatko sukkahousut siis pelastaa ilmastonmuutokselta ja maailmanlopulta?

Mutta entä sukkahousujen tyylikkyys ja naisellisuus? Onko kalkkunannahan kalpea tiukkaan nylonlankaan kääritty pullea reisi tyylikäs? Entä polvien sisäpinnalta nyppyyntynyt harmahtava sukkahousuneulos? Kantapäästä reittä tavoitteleva silmäpako? Onko haarakiila naisellinen? Kiristämätön (mutta kuitenkin kiristävä) vyötärönauha? Ihonvärinen, kiiltävä nilkkamakkara? Kuka on saanut naiset uskomaan moiseen?

tiistai 12. helmikuuta 2013

Paasto

Laskiaistiistai. Aika aloittaa paasto. Minä päätin aloittaa bloggauspaaston. Tämä idea liittyy siihen aikaisemmin raportoimaani moraaliongelmaan. Haluan paaston aikana tutkia, väheneekö tarpeeni ideoida ja tehdä kaikkea turhaa, jos blogi ei ole minua siihen kannustamassa. Jos himo ei siitä vähene, niin sitten pitää löytää joku eettinen tapa kanavoida luovuutta ja turhuuden tuottamisen tarvetta.

Sovin itseni kanssa että pääsiäisenä saan esitellä tällä foorumilla kaiken, mitä olen paaston aikana tuottanut. Mutta ei ennen sitä. Ennen sitä voin kyllä postailla muuta, esim. kirjoitella pakinoita tai julkaista luontokuvia (hmmm...). Tai mitä tahansta, mikä ei tuota uutta fyysistä tavaraa tähän maailmaan. Ruoan suhteen olen vähän horjuvalla kannalla. Ruoka on kyllä fyysistä, mutta ruokaa on pakko olla - ja se tehdään tosi tarpeeseen (useimmiten). Jos siis siltä tuntuu, niin annan itselleni luvan kirjoittaa ruokajuttuja.

Ennen paastoa herkutellaan vähän. Mieleni tekee esitellä keskeneräinen työ. Tähän olen nyt upottamassa niitä kid mohareita, mitä tuli hamstrattua. Ja sen lisäksi tämä on juuri sitä insinöörimäistä muotoonneulontaa, mikä minua himoittaa.

Ihme juttu! tuleekohan siitä mitään...?

Sitten hame, jonka tein Eurokankaan kankaasta, joka oli niiiiiin ihana, että se oli pakko ostaa, vaikka ei tuollaista hametta kyllä alkuunkaan tarvitse. No, olihan se mulla tänään töissä (ja oli hyvä päivä: sain asiakkaan hyväksynnän jätti-ikuisuusprojektille! Hurraaa!).

Päälikankaan lisäksi vuori on ihana...

maanantai 4. helmikuuta 2013

Lapaset kiristää kainalosta

Päätimme miehen kanssa vielä jatkojalostaa huovutettuja lapasia: neuloin villasekoitelangasta resorin ranteeseen: