lauantai 24. elokuuta 2013

Koreita koreja

Eteisen hattuhylly on ollut katastrofi. Jos sieltä vaikka yritti ottaa lapsen kaulahuivia, niin niskaan satoi kuuro muuta hyllyllä lojuvaa tavaraa. Jotain piti siis keksiä. Ensimmäinen korisuunnitelmani meni täysin mönkään (esitely muutama postaus sitten...), mutta nyt jo toimii paremmin: Moko-marketista metallilankakorit. Mitoitus on ok, mutta ulkonäkö ja toiminnallisuus kaipaavat vielä hiomista.

Vuoraus koreihin tehtiin vanhoista lakanoista, mummon lahjoittamista satunnaiskankaista yms.


Tätä kuvaa jaksan ihmetellä. Ihan kuin meillä olisi siistiä, eikä mitään ylimääräistä tavaraa lojuisi missään!

Ja taas loppuhuipennukseksi terveisiä kasvimaalta. Tämä kesä on monella tapaa ollut epäonninen. Mutta yksi pensastomaatti ei epäonnistunut tehtävässään. Siis todellakin tämä sato on yhdestä kasvista. En uskaltanut enää jättää tomaatteja ulos. Jos olisi tullut halla, voro tai joku citykani, niin olisi harmittanut aika paljon. Nyt siis odotellaan että tomaatit punastuvat.

torstai 15. elokuuta 2013

Turkoosi ja pinkki ja päinvastoin

Jatkoin kouluvaateprojektia. Hupparit:

Toiset housut farkkujen spekseillä - vähän vaan värikkäämpää tällä kertaa. Ja mieluista: housut ehtivät käyttöön ennen valokuvausta, siitä siis tavallista pahempi rähjäisyys.

Taskupussit vaihtoivat väriä...

On kyllä tytöt vieläkin niin töpinöissään koulusta, että ei valokuvamallina toimiminenkaan oikein kiinnostanut. Läksykirjat vetivät enemmän puoleensa.

maanantai 12. elokuuta 2013

lauantai 10. elokuuta 2013

Phoenix Coyotees

Jostain ihme kerrostumista pulpahti kaksi isoa T-paitaa. Joku on tainnut miehelle joskus tuoda jostain tuliaisia, jotka sitten ovat jääneet käyttämättömiksi. Tuon Phoenix Coyotees -paidan hautautumisen ymmärrän hyvinkin - mies on jalkapallomiehiä...

No, se Phoenix Coyotees -teksti piti saada jotenkin peittoon. Taidan olla asenteellinen fossiili, mutta en halunnut, että tyttöni paidassa lukee isolla jenkkijääkiekkojoukkueen nimi. Sopivaa sen sijaan oli peittää se pitsinauhalla.

Ja hapsut helmaan. Olen mestari leikkaamaan silmukkasuoraan. Olen tehnyt sitä ennenkin... Kuvissa olevista paidoista sininen on pesty leikkauksen jälkeen, punaista ei. Hapsut siis vähän muuttavat olomuotoaan pesussa.

Hapsut heilumaan. Tai löpselöt, niin kuin tytöt itse niitä nimittävät

Vähän koulun alku jännittää. Mitä se äiti mahtaa vielä uusille koululaisille ommella...?

Ompelisihan se äiti vaikka mitä, mutta kun on vastoinkäymisiä sekä ompelukoneen että tarvikkeiden kanssa. Grrr... Ja äitiäkin jännittää.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Ilmastoahdistus < yleinen ympäristöahdistus

Nyt seuraa valtaisia vuodatus ympäristöahdistusta. Jos joku on jo tarpeeksi ahdistunut, niin suosittelen jättämään väliin...

Eräällä keskustelupalstalla ehdotin, että visioitaisiin, minkälainen olisi maailma, jossa elettäisiin kestävien arvojen mukaan. Sain vastaukseksi ryöpsähdyksen: Lue kirjoja, visioita on laadittu, älä tyhmiä kysele, ei tuollaista ehdi miettimään jne. No joo, kysymykseni ja ehdotukseni asettelu taisi olla liian yleisluontoinen, mutta sittenkin ahdistuin vastauksesta. Olin kuvitelllut, että keskustelupalstalla keskustellaan.

No, jatkoin itsekseni asian pohtimista (niin kuin olen tehnyt jo vuosia). Ensinnäkin luin kirjan: Kati Berninger: Hiilineutraali Suomi. Tätä kirjaa minulle ehdotettiin, että siinä sinulle visio. Hyvä kirjahan se oli, ei siinä mitään. Mutta oli se kyllä kaukana siitä, mitä minä visiollani tarkoitan. Kirjassa lueteltiin megawatteja ja terajouleja, prosentteja ja vuosilukuja. Siinä kerrottiin ne tekniset, poliittisesti korrektit temput, joiden avulla voimme jatkaa enemmän tai vähemmän entisenlaista elämää. Kainosti todettiin, että pitäisi kulutusta vähentää ja ”en minä oikein tuota ydinvoimaakaan hyväksy”. Noista lähtökohdista arvioituna hiilineutraali Suomi on helppo savuttaa: rakennetaan vaan lisää ydinvoimaa!

Mutta kiire siinä tuleekin, jos tuollaisista lähtökohdista miettii. Ensin saadaan hiilineutraali Suomi. Sitten pitäisi saada muu maailma hiilineutraaliksi. Sitten ratkotaan valittujen tekniikoiden ongelmia ja sitten seuraavia ja sitten seuraavia. Ja veikkaan että ongelmat vaan kasvavat koko ajan. Sen lisäksi että kulutus ja kaikenlainen puuhakkuus maapallolla vaan lisääntyy. Tällainen kierre ei ole minun visioideni mukainen, eikä ratkaisu juuri mihinkään. Ymmärrän sen, että ilmaston lämpenemisen torjunnassa on kiire ja sen suhteen on äkkiä tehtävä jotain - ja paljon. Mutta pitää pysytä myös ajattelemaan pitemmälle.

Annan tässä pari esimerkkiä, jotka minua ovat ravistelleet. Ensimäinen on Riku Korhosen parin vuoden takainen kirjoitus Helsingin Sanomissa (Keskellä viikkoa -palstalla 20.7.2011, Ajanlaskua). Siinä Riku Korhonen kertoo kuinka hän oli The Economistin sivuilta löytänyt tilastoja ihmisen aktiivisuudesta maapallolla. Riku Korhosen tulkinnan mukaan viime vuosikymmenenä ihminen on tuottanut 23% kaikesta ajanlaskumme alun jälkeen tuotetuista tavaroista ja palveluista. Siis 10 vuodessa touhuttu 23 % yli 2000 vuoden touhuista! Ja ei ole vaikea arvata, mikä on meno nykyisellä vuosikymmenellä.

Toinen, vähän arkipäiväisempi ja lähempi esimerkki oli viimeisimmässä Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä (Elokuu 2013). Lego-jutussa kerrottiin, että maailmassa on tällä hetkellä noin 90 Lego-palikkaa maapallon jokaista ihmistä kohti. Ja että uusia Lego-palikoita syntyy 700 kpl sekunnissa! Ja että valtamerissä kelluu Lego-palikkalauttoja. WTF!

Myönnän, lähteeni eivät ole kummoiset, eikä perehtyneisyyteni ja vaivannäköni asian suhteen ole kovin katu-uskottavaa ympäristötoimijoiden silmissä (miksi en itse tutkinut The Economistin tilastoja...). Mutta nuo esittämäni esimerkit ovat mielestäni uskottavia tuollaisenaan. Ja vaikka luvuissa olisi liioittelua, niin silti nuo ovat hätkähdyttäviä ajatuksia. Ja tämä on se ulottuvuus, joka minua erityisesti ahdistaa, ja jolle todellakin pitäisi tehdä jotain: ihmisen käsittämätön aktiivisuus pitää saada rauhoittumaan.

Siksi siis haluaisin visioida, millainen maailma olisi, jos ihminen ei olisi niin kovin puuhakas. Lukemissani teksteissä (kyllä, olen lukenut muutakin kuin tuon Berningerin, paljonkin) ei tämän kaltaisia visioita juuri esitetä. Lähes ainut on Pentti Linkola.

Tällaisen vision laadinta ei ole yhden miehen hommaa. Siinä tarvittaisiin ainakin antropologia, ekonomia / kansantaloustieteilijää, psykologia, viestintäasiantuntijaa. Ehkä joku valistunut insinöörikin voisi olla paikallaan ja ympäristötieteilijäkin. Mutta jos lähestytään asiaa tekniikan ja luonnontieteen kautta, on vaarana että visio on taas lista kikka kolmosia.

Omaa elämääni tämä ”visiottomuus” liippaa erityisesti työni suhteen. Minulla on tosi hyvä työpaikka, mukavat työkaveri, loistavat työsopimuksen ehdot yms. Mutta minua ahdistaa valtavasti, koska olen työni kautta aktiivisena toimijana lisäämässä tuota ihmiskunnnan puuhakkuutta. Haluaisin jotenkin saada pureskeltua auki tämän työelämäkuvion. Mitä työtä ihminen (ja viime kädessä tietysti kaikki maailman ihmiset) voisi tehdä ilman että systeemi kaatuu omaan mahdottomuuteensa? Olen miettinyt ja miettinyt alan vaihtoa, mutta en osaa tehdä käytännön ratkaisuja. Nyt rauhoitan omaatuntoani (arjen valintojen lisäksi) sillä, että vähennän työtuntejani (tämä mahdollisuus kuuluu loistavaan työsopimukseeni), ansioni pienenevät ja siten kulutuskin pienenee.

No niin, vuodatusosuus oli tässä. Pohdinta ei ollut kovin jäsentynyttä, eikä kirjoitus kovin tavoitteellinen, mutta halusin kirjoittaa auki mielessäni pyörivät ajatuksenpätkät. Toivottavasti joku satunnainen lukijakin saa näistä ajatuksista jotain. Ja loppukevennykseksi ”poikkeus joka vahvistaa säännön”: äiti tuli hulluksi kangaskaupassa. Onhan tuo kankaidenkin ostaminen toimintaa joka lisää tuota ihmisen puuhakkuutta. Mutta selittelen itselleni, että ostan vain vinoja, reiällisiä, viallisia paloja, jotka päätyisivät roskikseen jos joku höyrypää ei niitä ostaisi. Ja jos minä en tee lapsilleni vaatteita, niin jonkun ne pitää tehdä. Ja parempi että se olen minä kuin joku lapsi Bangladeshissa.