sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Kuva-arvoitus

Koska en ole saanut valmiiksi mitään erityistä mainitsemisen arvoista, pitää minun vastoin kaikkia hyviä tapoja esitellä keskeneräinen työ. Esittelen tämän kuitenkin kuva-arvoituksen muodossa: kuka arvaa, mitä tästä tulee? Angela, sai indovinare cosa sto facciendo?



Valmiiksi olen saanut taas muutaman hedelmäkassin. Tässä kassi sai ylennyksen kirjakassiksi (aiheena sosiaalipsykologia - tulevien päivien harrastukseni). Tämän taidan pitää itselläni, mielestäni näistä punaisista tuli tosi hienoja. Ja kangas löytyi sekalaisten kankaiden kätköpaikasta kotoa ylähyllyltä. Kangas on verhokangasta jota roikkuu olohuoneen ikkunoissa kymmeniä metrejä. Jostain syystä sitä oli jäänyt yli melkoisia palasia, niin että pelkästään näistä paloista saa ainakin kymmenen kassia. Kun ekaa kertaa ripustelin niitä verhoja ikkunoihin, totesin, että en enää ikinä hanki keinokuituisia verhoja. Jospa pian löydän uudet luonnonkuituiset verhot, sitten saan ommella punaisia kasseja niin paljon kuin sielu sietää.


Lopuksi vielä fiilistelyä tulevista töistä. Tytöille jotakin pientä kivaa. Tämänkin paljastan paremmin vasta kun on valmista. Värit vaan ovat niin herkulliset että piti jo ottaa kuva. Ja muuten, langat olen ostanut lankaliike Menitasta. Kauppa oli mulle uusi löytö ja olen aivan innoissani!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti