sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Neulontainsinöörin diplomityö


Fanfaari

Tadaaaa! Vihdoinkin valmiit.
Musiikkiarvostelu

Teema A:

Teema B:

Musiikillisesti suoritus on vaatimaton. Teemojen kehittely on minimaalista, lähinnä teemoja vuorotellaan ja limitetään eri tavoin. Yhtään modulaatiota teoksessa ei kuulla; samoin sointivärien vaihtelua ei ole havaittavissa. Tosin vyötäröä lähestyttäessä päädytään kiehtovaan suvantovaiheesees teeman B riisuttua versiota käyttäen.


Työn eteneminen ja tekninen suoritus

Kirjallisuustutkimus työstä uuppuu kokonaan. Työ alkoi suoraan suunnitteluvaiheella elokuussa.

Seuraavassa esitellään työn teknisiä haasteita:

Työ tehtiin magic loop -tekniikalla niin, että molemmat lahkeet neulotiin samanaikaisesti.

Pitsimallia ja erityisesti kahden teeman esiintymistä suunniteltiin työn edetessä. Samalla suunniteltiin myös kaavan muotoilu: silmukoiden lisäykset, kavennukset, kerrosten määrät etc.

Haarasauman kohdassa pääteltiin haarasauman silmukoita ja neulottiin muutama kerros edestakaisin. Sen jälkeen työ siirrettiin yhteen loopiin ja neulomista jatketiin pyöröneuloksena.

Vyötärölle neulottiin 1o1n -resori, johon upotettiin nauhakuja. Työ pääteltiin käyttäen italialaista päättelyä.

Tässä kuvassa näkyvät takaosan kavennukset. Kavennusten ja lisäysten upottaminen pitsimalliin oli erityisen haasteellista.

Pitsineuloksen toteutuksessa on havaittavissa yllättävän vähän virheitä. Neulospinnan laatu on korkea.

Valmiin työn soveltaminen käytäntöön vaatii vielä ponnisteluja. Vanha samettimekko muokattiin kumppaniksi pistihousuille, lisäksi nauhasaappaat sopivat hauskasti. Mutta mm. farkkumekkoa tai farkkuhametta vielä kaivataan. Kaiken kaikkiaan housujen ulkonäkö on kuitenkin varsin onnistunut.

Lopuksi vielä teknistä tietoa: Lanka Online Supsrsocke, 4-fach, 50% villaa, 25% bambuviskoosia, 25% polyamidia. Vihreästä vyyhdistä. Puikot 2,5 / 100 cm. Työhön käytetty kalenteriaika noin kolme kuukautta, käytettyjä tunteja ei mitattu. Neuloksen toimintaa seurataan käytössä: venyykö se muodottomaksi, kutistuuko pesussa, kutittaako. Tarvittaessa toimitetaan seurantaraportti.

1 kommentti: