lauantai 16. helmikuuta 2013

Sukkahousukolumni

Paaston kunniaksi viihdytän teitä pari vuotta sitten kirjoittamallani sukkahousukolumnilla. Sitä ei ole julkaistu missään, mutta se on kiertänyt joitakin sisäpiirejä...

Sukkahoususalaliittoteorioita
Naistenlehdissä vähän väliä joku julkisuuden naishenkilö kehuu suhdettaan sukkahousuihin. Sukkahousujen tyylikkyyttä ja naisellisuutta ihaillaan, kerrotaan lempimerkit ja lempivärit, mainitaan, minkä sukkaliikkeen kanta-asiakas kukin on. Minun täytyy tehdä päinvastainen tunnustus: inhoan sukkahousuja.

Nuorena opiskelijatyttönä olin menossa edustamaan omaa opiskelijayhteisöäni toisen korkeakoulun opiskelijajuhliin. Minulla oli kirkkaanpunainen kotelomekko ja tarkkaan sävynmukaan valitut sukkahousut. Tiedossa oli siis tyylikästä edustusta ja hauskat opiskelijajuhlat. Juhlapaikan edessä taksista noustessani sääreni tahriintui pölyyn. Kun huiskaisin häiritsevän pölyhiukkasen pois, räts, silmäpako ilmestyi punaisiin sukkahousuihin. Eipä muuta kuin ostamaan uudet sukkahousut R-kioskilta: valikoimasta löytyivät mustat. Se siitä eleganssista. Ja tästä alkoi sukkahousuvihanpitoni.

Sukkahousut ovat salaliitto naisia vastaan: Sukkahousut ovat epämukavat, ne kiristävät ja kiertävät, ne on hankala pukea (ja riisua!) ja ne kutittavat. Suostuisiko mies ikimaailmassa käyttämään sukkahousuja? No joo, poikkeukselliset miehet poikkeustilanteissa ehkä, mutta joka päivä, osana arkipukeutumista. Ei taatusti! Olen lisäksi vakuuttunut että sukkahousukauppiailla ja Actimel-tehtailijoilla on salaliitto. Eihän kenenkään vatsaa turvottaisi, jos sukkahousut eivät kiristäisi ja puristaisi.

Ja sukkahousutehtailijoilla on toinenkin salaliitto naisia vastaan: nykyaikana olisi teknisesti mahdollista tehdä purkaantumattomia, kestäviä sukkahousuja, mutta sittenhän kukaan ei enää ostaisi sukkahousuja. Sukkahousut ovat kalliita ja käytännöllisesti katsoen kertakäyttöisiä. Siksi naisen 80 sentistä noin 60 menee sukkahousuihin. Näin miehen euro on naisen 20 senttiä. Ja kertakäyttöisyydestä johtuen sukkahousut ovat ekologinen katastrofi. Onko joku nähnyt viime aikoina silkkisukkia? Pöh, keinokuidusta ne tehdään. Ne ovat maatumattomia, ja siksi kaikki maailman kaatopaikoille päätyneet nylon-sukkahousut vieläkin lojuvat siellä. Miettikää sitä rikkinäisten sukkahousujen vuorta - huh, puistattaa! Tietysti jätesukkahousuihin on sitoutunut paljon hiiltä. Voisivatko sukkahousut siis pelastaa ilmastonmuutokselta ja maailmanlopulta?

Mutta entä sukkahousujen tyylikkyys ja naisellisuus? Onko kalkkunannahan kalpea tiukkaan nylonlankaan kääritty pullea reisi tyylikäs? Entä polvien sisäpinnalta nyppyyntynyt harmahtava sukkahousuneulos? Kantapäästä reittä tavoitteleva silmäpako? Onko haarakiila naisellinen? Kiristämätön (mutta kuitenkin kiristävä) vyötärönauha? Ihonvärinen, kiiltävä nilkkamakkara? Kuka on saanut naiset uskomaan moiseen?

3 kommenttia:

  1. Itse olen mies, mutta pidän sukkahousuja paljon mukavampana alusvaatteena farkkujen alla kuin pitkät kalsarit. Ne on ohuemmat, liukkaammat ja ihonmyötäisemmät. Ongelma on lähinnä se, ette mies voi julkisesti käyttää niitä. Olen muutaman kerran kokeillut niitä shortsienkin alla, ja hyvin vähän ihmiset kiinnittää mitään huomiota mieheen jolla on sukkahousut.

    Toki ymmärrän, että jotkut alle 20 den sukkahousut ovat mahdottomat saada pysymään ehjänä. Itsellä on käytännössä 40 den ja paksumpia sukkahousuja. Ne kun huolettomastikin puettuna kestävät lukuisia käyttökertoja. Ja ennen kaikkea sukkahousut täytyy olla oikean kokoiset, ja laadukkaat. Itselläkin on ollut muutemat halppikset, jotka eivät sovellu mihinkään muuhun kuin suksien voiteluun. Jalat on olleet punaisena jo 15 min käytön jälkeen. Esim. tuolla http://tights-for-men.com/ on melkoinen valikoima miehille tarkoitettuja sukkahousuja. Eli kyllä miehet käyttävät paljon sukkahousuja, ei niitä muuten valmistettaisi. Myös suomesta löytyy www.ferillo.fi

    VastaaPoista
  2. Wow! Kiitos kommentista! Tässä oli paljon uutta asiaa, mitä en tiennytkään.

    Joo, itsekin käytän kyllä 40 denierin sukkahousuja, mutta ohuempia vain esim. juuri farrkujen alla, mistä niitä ei näy. Ja tuokin on totta, että kunnollinen laatu pelastaa paljon.

    Kirjoitukseni oli tietysti tarkoitettu vähän pakinatyyliseksi, ehkä sen tavoitteena oli herättää ajatuksia. Ja tietysti purkaa omia turhautumia;-)

    Mutta taidanpa järjestää työpaikalla pienen gallupin - jos löytyisi enemmänkin sukkahousuja käyttäviä miehiä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä sukkahousujen käyttö miehillä on niin tabu, että tuskin moni kehtaa työpaikalla tai kaveripiirissä tunnustaa käyttävänsä sukkahousuja, vaikka niitä käyttäisikin. Mutta ehdottomasti suosittelen galluppia, ja ennen kaikkea myös naisten suhtautuminen siihen, jos mies käyttää sukkahousuja, on mielenkiintoista. Foorumeilla moni nainen on sanonut, että jättäisi miehensä, jos selviäisi, että mies käyttää sukkahousuja.

    Sillä minäkin tähän vastasin, että halusin herättää ajatuksia asiasta, josta ei puhuta.

    VastaaPoista