Pohdintaa työttömyydestä ja sen loppumisesta

Tarkat lukijat ovat varmasti oivaltaneetkin, että olen ollut pitkään työtön. Siis ensin kotona lasten kanssa ja siihen perään yli puolitoista vuotta työttömänä. Aika on ollut välillä ihanaa. Ihanaa kun on ollut aikaa olla lasten kanssa, ja varsinkin aikaa laittaa hyvää ruokaa perheelle. Sitä olen arvostanut. Mutta välillä on ollut aivan kamalaa. Masennus ja ahdistus on meinannut iskeä: "Miksen minä kelpaa mihinkään?" "Miksi olen elänyt näin tyhmästi?" Tämä viimeinen murhe siis tarkoittaa sitä, että miksi en ole elänyt niin että olisin tämän lamankin aikana ollut kiinnostava työmarkkinoilla - ja siis tehnyt vastoin omaa näkemystä ja kohtaloa...

Mutta nyt on tilanne muuttunut, ja radikaalisti onkin. Tässä joulun tietämillä puhelimeni on soinut vähän väliä, ja työpaikkahaastatteluissa olen ollut useammin kuin puolentoista vuoden aikana yhteensä. Tänään viimeksi puhelin soi, ja nyt pääsin jo sanomaan "Kiitos, mutta ei kiinnosta!" Eli olen saanut töitä. Tai no, paikan rekrytointikurssilta ja harjoittelupaikan firmasta, joka mitä ilmeisemminkin haluaa minut palkata kurssin päätteeksi. Huomenna siis menen kurssille ja torstaina työpaikalle. Saapa nähdä, miten arki lähtee sujumaan. Miten saan tytöt aamulla hereille ja pukeisiin, ja miten järjestyy perheen ruokahuolto?

Nyt haluaisin vähän kertoa lisää työttömyysajasta. Mitä sinä aikana oikein on tapahtunut? Kuten tästä blogista näkee, olen tehnyt paljon käsitöitä. Ja dokumentoinut niitä tänne blogiin. Vaikka tekemiseni eivät ole herättäneet suurta kiinnostusta, minuä tämä blogi on palvellu hyvin. Aina masennuksen uhatessa on ollut hyvä selailla blogia ja ihmetellä, mitä kaikkea olenkaan saanut aikaiseksi.

Toinen hankkeeni on ollut tyttöjen päiväkodissa: olen ollut päiväkodin vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja. Se on ollut mielekästä tekemistä, tosin välillä stressaavaakin, koska muilla vanhemmilla ei ole ollut yhtä paljon aikaa kuin minulla ja välillä on tuntunut, että olen saanut tehdä kaiken yksin. Mutta paljon olemme saaneet aikaiseksi, ja ihanaa on ollut tutustua muihin vanhempiin sekä paiväkodin toimintaan "sisältäpäin". Ja erityiskiitos kuuluu päiväkodin johtajalle. Me olemme olleet hyvä tiimi!

Ja vielä yksi isompi projekti: olen opiskellut avoimessa yliopistossa sosiaalipsykologiaa. Yksi tentti on vielä edessä. Sitten on perusopinnot suoritettu. Tämä on ollut tosi antoisaa. Minusta tuntuu, että olen nyt paljon "sivistyneempi" kuin ennen. Vaikka sosiaalipsykologia on yhteiskuntaitede, minusta tuntuu että olen lähestynyt humanismia. Ja luettavaa on ollut tuhansia sivuja, aika urakka sekin.

Viimeisenä hankkeena mainitsen työttömien tuttujen ja tutun tuttujen vertaistuki- ja verkostoitumisryhmän perustamisen. Kokoonnuimme ensimmäisen kerran vasta viime syksynä. Harmittaa että en tullut tätä aloittaneeksi jo aikaisemmin, varsinkin kun jo nyt joudun jäämään siitä pois. Vaikka en toivo työttömyyden Suomessa jatkuvan, niin toivon että tämä ryhmä jatkaa tarvittaessa ilman minuakin.

Itse asiassa olen tyytyväinen. Mahtavia saavutuksia kaikki. Olisiko työttömyysajan mitenkään voinut käyttää paremmin?

Mutta nyt jää nähtäväksi, miten käsitöiden ja bloggauksen käy. Ehdinkö enää tekemään mitään? Luonteeltani olen "mitä enemmän on tekemistä sitä enemmän saan aikaiseksi" -tyyppi. Voihan olla, että energiaa riittääkin ja aikaakin järjestyy... Ja nytkin pari työtä odottaa esittelyä, ehkäpä julkaisen ne huomenna. Nyt pitää vielä tiskata ja sitten pitää mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa aamulla lähteä - TÖIHIN!

Buona notte a tutti!