maanantai 18. lokakuuta 2010

Punainen kausi

Ompelutyöt ovat olleet vähän jumissa. Ongelmana on silitettävä kaksipuolinen tukikangas - ja siitä tulikin odotettua isompi ongelma. Eikä varsinaisesti tukikankaasta tai sen puutteesta, vaan nettikaupoista... Minulle vaan ei taida sopia kankaiden ostaminen netistä. En alkuunkaan ymmärrä, että joku voi ostaa kangasta näkemättä ja hipelöimättä sitä. Minulle on tosi tärkeää nähdä ja tuntea kangas livenä. Joku valokuva ja selitys ruudulla ei kerro minulle kankaan "luonnetta".

Urheana tyttönä ajattelin kuitenkin, että voin tilata teknistä kangasta, siis tätä tukikangasta. Niinpä googlettamaan ja etsimään mistä moista löytyy. Muutamasta paikasta löytyikin ja erinäisten hankaluuksien jälkeen tein tilauksen yhdestä kaupasta. Ihmettelin, kun ohjelma ei ehdotellut mitään maksamiseen liittyvää, mutta ajattelin, että sähköpostiin tulee varmaankin lasku. No ei tullut. Kului noin viikko, eikä tilauksesta kuulunut mitään. Sitten laitoin sähköpostia, että onkohan tilaukseni tullut perille. Ei ollut, joten tein tilauksen sähköpostilla ja maksoin sen saman tien. Ja sitten tuli sähköposti toisesta nettikaupasta: tilauksenne on valmis, voisitteko maksaa...? Voihan p, olin muistanut väärin, mihin oli tilauksen tehnyt!

Kertokaa kokeneemmat, onko normaalia, että tilausvahvistus tulee joskus viikon parin päästä. Miten te muistatte, mitä olette tilanneet ja mistä? Ja kertokaa ihmeessä, miten osaatte ostaa kankaita niitä näkemättä! Jospa minunkin kangasvalikoimani pääsisivät laajenemaan.

No tätä onnetonta liimakangasta odotellessa ompelin taas yhden pitkähihaisen trikoopaidan, punaisen tällä kertaa. Mallailin sitä ikivanhan (itse suunnittelemani) neulejakun alle. Aika hyvä väriyhdistelmä, vaikka jakun malli ei minua miellytäkään.


Tein toisen version monikäyttöesineestä. En tiedä vielä, onko tämä valmis. Ajatukseni oli koristella sitä punaisella, lisäksi päättelysilmukoista tuli liian löysiä. Saa nähdä, mitä keksin. Tämä ruskea taitaa kyllä olla käyttökelpoinen näin yksivärisenä.

Lopuksi tiedoksenne, että keltainen villatakki on downloadattu ja installointi on meneillään! Näin kommunikoin nörttimieheni kanssa pitkäaikaisesta villatakkityömaasta. Kunhan installointi ja konfigurointi valmistuu, demotaan villatakki ja implementoidaan! (Toivottavasti on muitakin "nörttejä"!)

3 kommenttia:

  1. No ohhoh! Minä tilailen välil netistä, tilaausvahvistus pitäisi tulla 2-3pv sisään, suurimmassa osassa paikoista, varsinkin niissä missä pystyt maksamaan samantien ostokset, tulee tilausvahvistus samana päivänä.
    Netistä tilaan yleensä peruskankaita tai sit sellasiia joita olen jossakin nähnyt livenä, joten tiedän mitä se kangas on. muutaman kerran olen vain pettynyt saamaani kankaaseen.
    Liputan kuitenkin itsekkin kaupoil käyntiä perinteisesti, on se kankaiden tunnusteleminen kyl osa sitä ostosnautintoa :D

    VastaaPoista
  2. Mistä ihmeestä tilausvahvistus noin pitkään kesti? Ihan sillä, että tiedän välttää :P Olen tilannut lukemattomista nettikaupoista, tilausvahvistus on tullut hyvin nopeasti. Kaikista paras on ollut ompelijanmaailma, suosittelen.

    Minä olen melko kokenut nettishoppailija, ainoat pettymykset kankaan laadussa on tuottaneet jotkin huutonet-ostokset, niissäkin vain muutama :) Tosin olen ostanut tähän mennessä vain puuvillaa. Ehkä nuo varsinaiset vaatekankaat joudun hakemaan Eurokankaasta...

    VastaaPoista
  3. Hauska tuo monikäyttöesine! Jotain tuollaista on itselläkin muhinut päässä, kun vaan tietäisi, mistä päästä aloittaa... Kivoja ideoita muutenkin!

    VastaaPoista