tiistai 12. lokakuuta 2010

Sekalainen seisova pöytä

Alkuruoka
Tyttönikin ovat käsityöihmisiä. He saivat synttärilahjaksi ompelukuvia. Ne on jo kaikki ommeltu ja neulankäsittelytekniikka on jo hallussa. Taidanpa seuraavaksi ostaa heille huopaa, saavat askarrella pehmoleluja oman maun mukaan. Tytöt olivat mukana Hakaniemessä kun ostin helmiä. Hekin valitsivat laajoista valikoimista itseään miellyttävät helmet ja pujottivat ne nauhoiksi. Äiti auttoi solmimisessa ja päiden päättelyssä. Minusta helmet ovat aivan mahtavat, en olisi itse osannut valita noin herkullisia värejä!








Pääruoka
Minulla on treffit Hannen kanssa. Tarkoituksemme on vähän esitellä toisillemme käsitöitämme ja muita projekteja. Tarvitsen treffeillä siis tietokoneen. Mutta tietokoneellani ei ollut sopivaa laukkua, miten sen siis kuljettaisin? Kas näin, ongelma ratkaistu:




Jälkiruoka
Seuraavaksi leipomisfilosofiaa. Pidän kovasti leipomisesta, siis kakkujen piirakoiden yms., en niinkään leivän leipomisesta. Usein meillä nautitaankin kahvin kanssa tai jälkiruoaksi jotakin hyvää. Olen jo pitkään kehitellyt reseptejä oman makuni mukaisiksi. En juurikaan välitä leivonnaisista, joiden idea on valkoiset jauhot ja sokeri. Sen sijaan käytän leivonnassa terveellisempiä raaka-aineita. Vehnäjauhot voi korvata kokojyväspelttijauhoilla tai ruisjauhoilla, valkoisen sokerin ruokosokerilla tai joskus hunajalla, leivonnaisiin lisätään aina marjoja, hedelmiä, kasviksia tai suklaata (tummaa) ja rasvanakin voi aina joskus käyttää öljyä. Näin saadaan paljon maukkaampia ja vähäsen terveellisempiäkin herkkuja. Tässä esimerkki:



Puolukkarahkakääretorttu. Jauhoina pelkkää ruisjauhoa, täytteessä kermaa, rahkaa ja puolukoita, makeutuksena ruokosokeria ja hunajaa. Ja on tosi hyvää, kannattaa kokeilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti