maanantai 25. tammikuuta 2010

Sekalaista ja sekalaisempaa!

Hakaniemen tori ja halli ovat lempipaikkojani ja sieltä kannan suuren osan meidän perheen ruoista. Torilla on yksi hedelmäkauppias, jonka kanssa aina käymme pitkiä maailmanparannuskeskusteluita kaupan teon ohessa. Ja kaupan teon ohessa hän on myös ihaillut kangaskassejani ja -pussejani. "Nämäpä on käteviä. Mistä näitä saa?", kysyi kauppias. No minähän sitten lupasin niitä hänelle ommella, hän voi sitten myydä niitä omille asiakkailleen.

Keräilin kirpputoireilta vanhoja valoverhoja ja näytekangaspaloja. Materiaalit ovat siis edullisia ja myöskin ekologisia. Ja hauskannäköisiähän niistä kasseista tulee, vaikka ensin tuo ruskeakukallinen valoverho vähän arveluttikin.

Tämä projekti jatkunee sitä mukaa viitsin/ehdin/löydän sopivia kankaita.




Muita käsitöitä ei sitten olekaan tullut tehtyä. Eipäs kun neuloin pari ranteenlämmitintä. Tietokoneella istuessa hiirikäden ranne aina palelee, joten neuloin ensin yhden itselleni. Sitten miehenikin halusi samanlaisen. Ajattelin, että jos hän vie sen töihin, saan "tilauksia" lisääkin. Miehen ranteenlämmitin on kyllä pysynyt vielä kotona, eikä niitä ole tarvinnut tehtailla enempää...

Ja ihan muuta asiaa: sain kutsun työpaikkahaastatteluun! Vaikkei työpaikkaa irtoaisikaan, niin jo haastatteluun pääseminen kohottaa mielialaa ja itsetuntoa kummasti.

Ja vielä kolmas asia: minulla on treenitanssipari. Jussilla on myös pienet lapset, sen lisäksi hän on töissä ja tekee väitöskirjaa. Treenit siis kerran viikossa. Mutta sehän sopii minullekin hyvin. Välillä tässä mietin, että miksi ihmeessä minun pitää tuosta tanssista hössöttää. Enkö voisi vaan unohtaa koko jutun ja katsoa vaikka kymmenen vuoden päästä uudestaan. Mutta totesin, että ei sitä voi noin vaan jättää - kun ajattelen sitä suunnilleen yhtä usein kuin miehet seksiä!

Että sellaista!

2 kommenttia:

  1. Ciao Virva, questo post, nonostante il traduttore di Google...non l'ho capito bene, però mi sembra di aver capito che anche tu hai iniziato a fare delle borse...che sono molto particolari.....!!!! Brava!
    Io invece continuo con le mie, ormai ho quei tessuti e perciò vengono fuori delle borse strane! 1 kiss for all

    VastaaPoista
  2. Si, infatti anch'io ho fatto delle borse. Ma le ho fatto perche ho trovato qualcuno che le vuole comprare (anzi, le cambio per la frutta al mercato...)

    VastaaPoista