Sekalaista ja sekalaisempaa!

Hakaniemen tori ja halli ovat lempipaikkojani ja sieltä kannan suuren osan meidän perheen ruoista. Torilla on yksi hedelmäkauppias, jonka kanssa aina käymme pitkiä maailmanparannuskeskusteluita kaupan teon ohessa. Ja kaupan teon ohessa hän on myös ihaillut kangaskassejani ja -pussejani. "Nämäpä on käteviä. Mistä näitä saa?", kysyi kauppias. No minähän sitten lupasin niitä hänelle ommella, hän voi sitten myydä niitä omille asiakkailleen.

Keräilin kirpputoireilta vanhoja valoverhoja ja näytekangaspaloja. Materiaalit ovat siis edullisia ja myöskin ekologisia. Ja hauskannäköisiähän niistä kasseista tulee, vaikka ensin tuo ruskeakukallinen valoverho vähän arveluttikin.

Tämä projekti jatkunee sitä mukaa viitsin/ehdin/löydän sopivia kankaita.




Muita käsitöitä ei sitten olekaan tullut tehtyä. Eipäs kun neuloin pari ranteenlämmitintä. Tietokoneella istuessa hiirikäden ranne aina palelee, joten neuloin ensin yhden itselleni. Sitten miehenikin halusi samanlaisen. Ajattelin, että jos hän vie sen töihin, saan "tilauksia" lisääkin. Miehen ranteenlämmitin on kyllä pysynyt vielä kotona, eikä niitä ole tarvinnut tehtailla enempää...

Ja ihan muuta asiaa: sain kutsun työpaikkahaastatteluun! Vaikkei työpaikkaa irtoaisikaan, niin jo haastatteluun pääseminen kohottaa mielialaa ja itsetuntoa kummasti.

Ja vielä kolmas asia: minulla on treenitanssipari. Jussilla on myös pienet lapset, sen lisäksi hän on töissä ja tekee väitöskirjaa. Treenit siis kerran viikossa. Mutta sehän sopii minullekin hyvin. Välillä tässä mietin, että miksi ihmeessä minun pitää tuosta tanssista hössöttää. Enkö voisi vaan unohtaa koko jutun ja katsoa vaikka kymmenen vuoden päästä uudestaan. Mutta totesin, että ei sitä voi noin vaan jättää - kun ajattelen sitä suunnilleen yhtä usein kuin miehet seksiä!

Että sellaista!

Vihdoinkin valmistui...

...jo joskus syksyllä aloittamani neuleliivi. Langanpäiden päättely ja kaikenlainen viimeistely ei ole lempipuuhaani. Ja varsinkin, kun työtä aloittaessani en ole tarkkaan suunnitellut mallia, tulee lopussa yllätyksiä tai hankaluuksia. Nytkin jouduin pitkään pohtimaan, miten liivin kiinnitän: napit vai nauhat vai ompelenko sen koknaan kiinni? No tällainen siitä tuli. Olisi ehkä kannattanut suunnitella vähän paremmin. Tämä vähän turhaan korostaa vatsaani, joka vieläkin luulee, että siellä on kaksoset!

Langat tähän liiviin löytyivät taas kerran Vihreästä Vyyhdistä Hakaniemestä.

Nyt ei sitten olekaan vähään aikaan tiedossa uusia käsitöitä. Inspiraatio on kateissa eikä ole paljon materiaalejakaan. (Vai ei ole vai! Kaapit pursuavat kankaita ja uusiokäyttöön sopivia tekstiilejä.)

Katsotaan mitä seuraavaksi keksin. Nyt aikomukseni on taas panostaa työnhakuun, opiskeluun, uran (siis minkä?) kehittämiseen. Ehkä kerron siitä jotakin seuraavaksi. Tai jos vaikka tanssista olisi uutta kerrottavaa...

Haaveita tanssiparista

Tanssiminen oli vähällä viedä taas mennessään. Pääsin pitkästä aikaa tanssimaan oikein parin kanssa: olin koetanssilla erään paria etsivän miehen kanssa. Kylläpä oli hauskaa, ja mielestäni meni ihan hyvin. Tämä mies olisi kyllä ollut sekä tanssitaidoiltaan että asenteeltaan just mulle sopiva. Ainut arveluttava asia oli oma ajankäyttöni: voisiko pienten lasten äiti sitoutua näin aikaavievään harrastukseen?

Koetanssin jälkeen mies antoi ymmärtää että hänkin oli tyytyvänen minuun ja olisi ollut valmis aloittamaan tanssimisen kanssani; hänellä oli kuitenkin vielä sovittuna yksi kokeilu. No, tämä viimeinen daami sitten veikin koko potin! Eli ei ole edelleenkään tanssiparia minulla. Mutta eipä tarvitse surra ajankäyttöä, lapset saavat edelleen olla etusijalla. Ja lisäksi se daami, jolle hävisin (ja ilmeisesti niukasti), oli entinen valmentajani! Ihan hyvä suoritus siis.

Mutta silti vähän harmittaa!

Viimeiset joululahjat

Tässä vielä viimeiset joululahjat - pingviinilapaset. Lahjansaaja kuulemma luuli että hän oli saanut eripariset lapaset, kun toisessa oli pingviini ja toisessa ei...



No, nyt sitten on vähän vieroitusoireita, kun ei ole mitään suureellisia käsitöitä meneillään. Vetoketjujen vaihdot ja langanpäiden päättelyt eivät oikein jaksa innostaa. Mutta ehkä taas kohta keksin sopivia projekteja.

Lisää joululahjoja

Tytöille pitkähihaiset paidat Marimekon kankaasta sekä pussilakanat ja tyynyliinat. Ja miehelle taas kerran mustat housut - college-kankaasta tere-somistuksin. En ole vieläkään uskonut, että mustat työt pitää unohtaa pimeään aikaan!

Tanssiryhmän tunnelmia

Kilpatanssi on ollut ykkösharrastukseni pitkään, mutta lasten saannin jälkeen se on jäänyt. Laji on vaativa, eikä pienten lasten äiti pysty sitoutumaan sen vaatimiin treenimääriin. Sen sijaan olen tämän syksyn ollut mukana show-tanssiryhmässä. Ryhmään kuuluu noin kymmenen seniori-ikäistä daamia. Osa on entisiä kilpatanssijoita, osa ei ole koskaan kilpaparia löytänytkään ja osa ei tanssiparia kaipaakaan. Tanssimme lattaritekniikalla ammattilaisen laatimia koreografioita.

Ensi viikonloppuna meillä on edessä ensimmäinen julkinen esiintyminen. Tässä kuvassa on vähän tunnelmia kenraaliharjoituksesta.


Ja muuten osa ajastani on mennyt tuon esiintymisasun ompeluun (olen ensimmäinen vasemmalla) - lisää mustaa käsityötä syksyn piristykseksi!

Lumiukko ja pupu

Tyttöni eivät vielä surffaa netissä, joten uskallan paljastaa joululahjoja täällä jo etukäteen. Tässä ovat elämäni ensimmäiset neulahuovutustyöt. Lapaset neuloin Huopasesta ja huovutin ne pesukoneessa. Ne piti pyöräyttää koneessa kahteen kertaan, kerralla ne eivät huopuneet ja kutistuneet tarpeeksi. Ja sitten kaivelin hahtuvalahkojen jämiä ja rupesin sohimaan neulalla. Helppoa ja hauskaa, vaikka lopputulos ei täysin perfektionistin silmää miellytäkään.

Puikoilla on vielä yhdet lapaset kummipojalle. Saa nähdä, tuleeko niihin pingviini vai harakka...