Tonttu katselee parvekkeelta, että joko se joulu tulee. Kyllähän se jo on tulossa, kun äiti yrittää salaa tehdä joululahjoja (joita ei sitten voi esitellä täällä ennen kuin jouluna vasta). Tätä villapaitaa äiti ei kuitenkaan tehnyt salaa. Sen tekemiseen meni ainakin kaksi kuukautta ja olipa se työlästä kaikkine lankojen selvittelyineen. Mutta minä en edelleenkään innostu raitalangoista. Kyllä ne raidat ja värit pitää itse päästä suunnittelemaan. Muutenhan sitä voisi ostaa vaikka valmiin raidallisen vaatteen...
Neuloin taas paidan yhtenä kappaleena, aloitin kaula-aukosta ja neuloin leventäen kainaloihin asti. Sitten neuloin hihat yksitellen ja lopuksi helmaosan. Neulos on "aina oikein" -neulosta, vaikka ei se sitä ollut, koska neuloin pyöröneuloksena. Tein siis kerroksen oikein, kerroksen nurin. Tälle neulokselle ei oikein ole sopivaa nimeä (vai onko?). Jossain vaiheessa mietin, että pitäisi laskea, montako silmukkaa tähän on neulottu kaiken kaikkiaan. Niitä on nimittäin paljon - koska lanka oli ohutta (Dropsin Alpaca Mix), puikot 2,5 ja neuloksen rakennekin siis kolmiulotteinen. En laskenut tarkkaan, mutta arvioni on jossain 200 000 tienoilla!
Ja jotta ei vaikuttaisi liian helpolta, niin tiedoksenne että toisellekin tontulle on tulossa vastaava villapaita - eri väreistä ja eri tavalla raidoitettuna, muuten samalla idealla. Se ei taida ehtiä jouluksi...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti