Kävelin tänään töistä kotiin. Oli poikkeuksellista että tulin valoisaan aikaan, aurinkokin vielä paistoi. Noin puolimatkassa törmäsin kuuden pojan joukkoon: viisi seitsemänvuotiasta ja yksi yhdeksänvuotias. Pojat ensin sanoivat minulle huolestuneina, että joku mies oli heille kiroillut ja uhkaillut. Jäin sitten jututtamaan poikia. Huoli häiriköstä hälveni, kun hetken vietin aikaa heidän kanssaan. Pojat ehtivät juttelemaan minulle ummet ja lammet, kyselivät kuka olen ja missä asun. Yksi pojista olikin meidän tyttöjen entinen päiväkotikaveri. Sitten pojat kysyivät, että saavatko he laulaa minulle. Totta kai, vastasin, ja pojat asettuivat riviin ja oikaisivat ryhtinsä. Vielä kuitenkin piti kysellä, että mitä he saavat, jos he laulavat. Sanoin, että valitettavasti minulla ei ole mitään annettavaa heille. Rahaa?, kysyivät pojat. Vastasin, että en tykkäisi, jos joku tuntematon antaisi minun lapsilleni rahaa, siksipä en anna heillekään. Pojat ymmärsivät selityksen ja tyytyivät siihen. Ja kajauttivat laulun: Tuiki, tuiki tähtönen raikui joulukuun aneemisessa auringonpaisteessa. Ja kauniisti kaikuikin. Pojat osasivat oikeasti laulaa. Kiitin heitä kauniisti, ylistin heidän laulutaitoaan ja toivotin hyvää joulua. Joulu oli tullut minullekin!
Tänä jouluna meidän tytöt ovat itse huolehtineet osasta joululahjojaan: itse virkatut myssyt. Äiti laittoi myssyt pesukoneeseen vähän huopumaan, mutta muuten ne on tehty itse. Vielä myssyihin pitäisi kiinnittää tyttöjen virkkaamat koristeet, ehkä teemme se yhdessä joulunpyhinä.
Yhdessä tekemisen ja yhdessä olemisen joulua kaikille. Ja erityisesti niille laulajapojille!
Olipa kaunis lauluyllätys keskellä arkea! Taitavia ovat tyttösikin, kun nuin osaavat!
VastaaPoistaHyvää joulua!