perjantai 26. maaliskuuta 2010
Kahvihetki - un momento di cafè
Tämä on kyllä ihan lavastusta. Kahvi oli juotu jo aikaisemmin ja hedelmät ovat kuvassa vain visuaalisista syistä. Kahvin kanssa pitää syödä jotakin makeaa ja rasvaista! Päivän kahvihetkestä on tullut minulle tosi tärkeä. Juon kahvia vain sen yhden kupillisen (oikeastaan kaksi - keitän kahvin kahden kupin keittimessä) päivässä ja sen kahvin pitää olla hyvää. Ostan kahvini Hakaniemen hallista Parhialalta. Tällä hetkellä juon ranskalaista paahtoa (King Creole on kahvin nimi), keitän kahvin espressopannussa ja jatkan sen kuumalla maidolla. Jos kahvihetki menee myöhäiseksi, silloin jätän maidon pois ja nautin espressosta.
Mutta asiaa: pääosassa tässä on pöytäliina. Eurokankaan paloista löytyi näyttävä kukkakangas. Muistikuvani mukaan tätä on lojunut siellä pitkään, mutta nyt siihen tartuin. Ja lisäksi ostin pätkän väriin sopivaa puuvillaa. Arvatkaa oliko tukala homma ommella tuo boordi? Reunuksella on pituutta kaikkiaan lähes kymmenen metriä ja ainakin minun ompelukoneeni syöttää epätasaisesti päällekkäin olevia kankaita. Homman vaikeuteen nähden pöytäliinasta tuli ihan hieno!
Tämä viikko on ollut varsinainen hulinaviikko. Ohjelmaan on mahtunut vatsatautinen tyttö, uravalmennusta, työpaikkahaastattelu ja kaiken huippuna Italian television haastattelu! RAI 3 -kanavalta tulee Buongiorno Europa -niminen ohjelmasarja. Kuvausryhmä oli tekemässä ohjelmaa Helsingistä ja mukaan haluttiin alanvaihtoa suunnitteleva työtön. Italiankielentaitoisena ja kaikesta innostuvana tungin itseni haastateltavaksi. Sainpahan verestää italian taitojani. Täytyy sanoa, että pahasti ne olivat ruosteessa. Olisin tarvinnut muutaman päivän kielikylvyn, sitten olisi puhe kulkenut paljon sujuvammin!
Ohjelmasarja näkyy netissä RAI:n sivuilla, vielä ei kuitenkaan ole tietoa, milloin tämä Helsinki-jakso tulee. Ehkäpä tiedotan asiasta myöhemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pöytäliina on todella kaunis. Voi mulle tulee ihan vanhat hyvät ajat mieleen, kun luin tätä. Firenze, Roma et tutto!
VastaaPoistat. Eija